Asiakastarinat
Personal Trainer | NEA MÄNTY
Omilla ehdoilla
Oma taustani on monia urheilulajeja harrastanut nuori, mutta vuoden armeija palveluksen aikana ja jälkeen intoni urheiluun katosi melkein kokonaan. Niille jotka eivät armeijaa ole käyneet niin pohjustuksena, että tämä kokemus on erittäin raskas fyysisesti varsinkin naispuoliselle henkilölle ja aina ei urheiluharjoitteita osata räätälöidä yksilöiden kannalta järkeviksi. Tämän takia itsellä kasvoi suuri viha esimerkiksi lenkkeilyä kohtaan ja armeijan jälkeen urheilu jäi melkein kokonaan. Kuitenkin kun olen aina harrastanut urheilua, niin ahdisti minua olotila siitä ettei tullut liikuttua tarpeeksi. Hektisen arkeni takia minun olisi ollut mahdoton aloittaa harrastus johon pitäisi sitoutua tietyt päivät ja kellonajat viikossa, joten omilla ehdoilla salilla käyminen tuntui olevan ainoa houkutteleva vaihtoehto.
Luontevaa ja rentoa
Nean kanssa treenaaminen oli alusta saakka erittäin luontevaa ja rentoa. Melkein saman tien ”salikammoni” hävisi hänen kanssa ollessa. Treenit oli hyvin suunniteltu ja juuri minulle sopivat, eikä treenimäärien tai ruokavalion kanssa tarvinnut mahdottomuuksiin venyä. Nea oli koko ajan erittäin ymmärtäväinen ja tukeva, eikä häpeää tarvinnut tuntea vaikka aina ei hommat sujuneet täysin. Myöskin valmentaja valmennettava asetelma katosi aika nopeasti yleisen rennon ilmapiirin takia ja välillä tuntui, että olen menossa tapaamaan ystävää salille. Jutuista ja nauruista ei ollut pulaa!
Olen saanut palautettuani intoni urheilua kohtaan. Ja myös pelkästään tämän puolen vuoden aikana oma henkinen ja fyysinen hyvinvointini on kasvanut hurjasti. Olen Nean valmennusten jälkeen itsevarmempana ja valtavan tieto- ja oppimismäärän kanssa jatkanut treenaamista enkä voisi olla tyytyväisempi.” Nainen 22-vuotias
Itsevarmuutta aloitukseen
Kuntosalilla olen joskus nuorempana käynyt vain kokeilemassa, mutta tiedon ja taidon puutteen takia ei introvertti luonteeni sallinut minulle itsevarmuutta aloittaa salitreenit itsenäisesti. Tämän takia sekä työkaverini suosituksesta aloin tutkimaan personal trainer vaihtoehtoja.
Nean nuori ikä oli varmaankin se mikä sai minut valitsemaan hänet, sillä koin että hän osaisi varmasti samaistua moniin asioihin kanssani. Hän vaikutti myös erittäin pätevältä ja mukavalta ja näitä kaikkia hän tosiaan onkin.
